Tässä hieman palautetta osallistujilta workshopista:

“¿Cuál es tu pesadilla? Mikä on painajaisesi?”
Bath, Englanti
kesäkuun 22,23 & 24, 2007

Tulokkaiden palautetta
Yleinen palaute

Mikä upea workshop...Ensinnäkin Bathin kaupunki kaikkine nähtävyksineen, sen upeat rakennukset ja ihmiset, mineraalivesi, joki ja kaikki puistot sekä avoin tila ympärillä. Tunsin itseni avoimeksi ja joustavaksi sen ajan jonka vietin siellä lukuunottamatta muutamia epätasapainon hetkiä.

Workshop itsessään oli helppo seurattava. Liikkeet menivät hyvin syvälle kehooni ja minulla oli vain vähän vaikeuksia niiden muistamisessa jälkeenpäin. Tunsin että yksi kerta niiden harjoittamista oli riittävästi ja sitten koko sarja tuntui niin tutulta kuin olisimme harjoittaneet sitä aina. Olin hyvin vaikuttunut Sulkakäärme-liikesarjasta ja siitä kuinka se sai rintakehäni liikkumaan ja kuinka pystyin tuntemaan myös luideni liikkeen. Sain uuden tunteen selkääni ja rintaani, jotain juuttunutta alkoi jälleen virrata vapauttaen energiaa. Myöskin oikean ja vasemman puolen tietoisuuden vuorottelu yhdistettynä ääniin sai aikaan hyvin mukavan vaihtelun tunteen omaksumissamme tietoisuuden asteissa. Oikea puoli, yhdistettynä päättäväisyyteen, intentioon ja suuntaan ja vasen puoli, täynnä joustavuutta, havaintoa ja tietoisuutta kaikkiin suuntiin. Ja nuo havainnot, kun liike eteni, kietoutuivat yhteen kun liike puolelta toiselle seurasi toistaan.

Myöskin todistaja-harjoitus oli hyvin mukava, jos tässä yhteydessä voi niin sanoa. Istuuduimme todistajan kanssa ja eikä aikaakaan, kun olimme hyvin syvällä tuntemuksissamme ja kertomuksissamme. Tunsin meneväni syvemmälle ja syvemmälle pelkoni kerroksiin kertomassani tarinassa, kuvaten niiden alkuperää ja kuinka omaksuin samat pelot ja kehonasennot muissa elämäni käänteissä. Ja tämä tapahtui kuin se olisi ollut helpoin asia maailmassa kuin seuraten unen kulkua.

Pidin siitä että seminaarissa jaettiin tasaisesti aika pyydystämis- ja uneksemisharjoitusten kesken. Ennen kuin menimme ulos uneksimaan yhdessä ryhmänä, olin löytänyt tuon paikan sitä ennen ja istuin siellä penkillä puun alla katsoen tätä avointa tilaa edessäni. Pidin hyvin paljon tuosta näkymästä ja pidin sen itselläni. En pystynyt kuvittelemaan että kaikki me menisimme sinne ja uneksisimme tämän näkymän jälkeenpäin. Ensiksi se antoi minulle lievän shokin kun kaikki me menimme ja istuunnuimme sinne ja omaksuimme näkymän. Sitten olin hämmästynyt siitä tosiasiasta että lähes viisisataa ihmistä istuivat siellä ja katsoivat maisemaa samalla tarkoituksella ja intentiolla, tullakseen sinne myöhemmin unennäön huomiota käyttäen, vieraillakseen siellä niin pitkään kuin halusivat. Tämä oli toinen shokki minulle, kuinka tämä voi olla mahdollista, yhden henkilön uni voi tulla useiden ihmisten uneksi ja se voidaan jakaa. Olin myös ihmeissäni harjoittajien itsekurista ja hiljaisuudesta, kun kaikki lähdimme workshop-hallista kentälle ja takaisin, kahdesti, olimme silti kaikki niin hiljaa ettei yhtään ääntä tai sanaa kuulunut. Tämä on hyvin vaikea toteuttaa näin isossa joukossa muussa olosuhteessa. Meillä oli kaikilla sama intentio seurata hiljaa yhteistä unea. Se oli todella hämmästyttävää.

Myös hetki jolloin kirjoitimme ja toimme esille pelkomme ja toimenpiteet joilla ne voidaan ylittää kirjoittaen ne valkoisille t-paidoillemme oli niin ainutlaatuinen ja niin ihastuttava. Näin t-paidat myöhemmin ja ne olivat kaikki niin täynnä ilmaisua ja omintakeisuutta. En pystynyt uskomaan silmiäni. Ja kaikki tämä omaperäisyys yhdessä paikassa. Todella pidin siitä että kaikki pitivät yllänsä t-paidat ja hallissa oli erilainen ilmapiiri, riemastuttava tunne jolloin saimme ainakin yhden kerran jolloin voittaa ja astua yli pelkojen ja tunteiden, joita olimme kantaneet pitkän aikaa. Riemastuttava vapauden tunne. Otin omani mukaan kotiini ja kun pidin sitä yllä siellä, olin hämmästynyt sen omaperäisyydestä. Se oli niin suora ja niin avoin että en olisi pystynyt kuvittelemaan että olin tehnyt sen ellen olisi ollut workshopissa. Me kaikki työnsimme ja autoimme paljon toisiamme seminaarin aikana ja liikuimme hyvin kauas ja olen siitä iloinen sekä kiitollinen.

Keveä, kiintymyksen ja mysteerin täyttämä olotila jonka sain Bathissa on vieläkin läsnä ja tuntemukseni on, että se tulee olemaan hyvin kauan aikaa, kuin olisimme asettaneet ankkurin, tähän aikaan ja oppineet kuinka päästä näihin hetkiin käsiksi yhä uudestaan ja uudestaan.

Tällä kertaa, tunsin voimakkaan yhteyden muihin harjoittajiin, etenkin kahteen kumppaniini, jaoin heidän kanssaan hotellihuoneen ennen ja jälkeen workshopin – olimme niin harmoninen kolmikko, liikkuen yhdessä keveästi ja unenomaisesti – sekä muihin Bathin seminaarin harjoittajiin. Pidin paikan tilasta, missä harjoittelimme yhdessä ja sitten tapasimme toisia kun menimme syömään ja hetken päästä tauolla, teimme yhteistyötä tovereidemme kanssa, jotka myös menivät läpi näkökannan muutoksen itsessään. Tunsin paljon kiintymystä ja keskustelua non-lineaarisesta mielestä toiseen, joka auttoi menemään syvemmälle tutkimuksissamme. Tunsin että tämä kiintymys toisiin kannatti minua, sai minut enemmän irti peloistani ja sai minut näkemään selkeästi. Tämä yhteys jatkui yöhön saakka. Halusin puhua yhdelle harjoittajalle yhdestä asiasta mutta en ollut löytänyt sopivaa aikaa workshopin aikana. Mutta sitten, yöllä, uneksin tämän keskustelun.

Pyydystämisharjoituksista: perjantai-iltana, kun kirjoitimme ylös pelkojamme oikealle puolelle paperia, ja vasemmalle puolelle, jotka toimme esiin hiljaisuudesta, muita näkymiä, tunsin sen vapauttavaksi kuinka voimme löytää ja nostaa itsemme ulos meidän harhaanjohtavista näkymistämme, että meillä onkin tämä voima käsissämme. Näen myös että se vaatii päivittäistä, vakaata harjoitusta pitääksemme yllä uusia näkymiämme. Todistajaharjoituksessa, löysin sen että pelkäsin sanoa mitä halusin, että toinen henkilö on voimakkaampi kuin minä, saa minut toimimaan kuin hän haluaa ja tulee lopulta estämään minua tekemästä mitä haluan. Voin nähdä että liikun tässä tilassa suurimman osan päivääni. Todistajan kanssa tekemäni työn jälkeen uusi näkymäni on että estän itseäni tekemästä paljon enemmän kuin muut tekevät, koska en ole tottunut ottamaan omia aikomuksiani ja ideoita vakavasti ja usein en TEE SITÄ, vaikkakin minulla on hyvin selkeä näkymä siitä mitä haluan tai mitä tekisin. Workshopin jälkeen olen pitänyt huomioni tässä asiassa ja TEHNYT NIIN. Löydän itseni tästä yrityksestä nyt ja tunnen että tulen voimakkaammaksi joka päivä ja yhä inspiroidummaksi...

Voimakkain kokemus minulle oli unennäön harjoitus, jossa visualisoitiin puita ja puskia ulkona ja menimme sitten takaisin halliin ja sitten palasimme tähän katsomaamme paikkaan. Äkkiä tajusin että olin aina tehnyt näin lapsena ja johtuen tästä tiedostamattomasta kyvystä, koin nyt yhden voimakkaimmista peloistani että ”olen hullu”. Lapsena usein otin polkupyöräni aamulla ja menin tiettyyn paikkaan kylässämme, tietylle ovelle tai kukkulalle, jossa minulla oli tietty näkymä, jonka olin nähnyt aiemmin yöllä unessani. Seisoin siellä, katsoin näitä asioita ja koitin ”mennä syvemmälle niihin”. Koska en tiennyt kenenkään tekevän tällä tavoin, ajattelin että jotain on minussa vialla. Vaikkakin jokin minussa tiesi mitä olin tekemässä, se ei ollut tarpeeksi vahva ylittääkseni itsetietoisuuteni ja se mitä jäi jäljelle oli idea että ”olen outo, hullu henkilö.” Ja tähän päivään saakka, löydän lisää todisteita tästä arvostelusta: joskus ajatukseni on niin vahva että projisoin sen mitä ajattelen eteeni. Joskus, kun olen puhunut henkilön kanssa, hänen eleensä, kasvot tai liikkeensä pysyvät kanssani, näen sen kehoni kanssa, vaikka henkilö on jo mennyt pois. Kerran laaksossa, katsoin vuoria ja sitten menin makuulle ja suljin silmäni ja kuva siitä minkä olin juuri nähnyt oli yhä edessäni. Se oli kaunista... Mutta pävittäisessä elämässä, pelkään näitä voimakkaan projisoinnin tilanteita. Yksi ohjaaja sanoi että unennäkö tarvitsee pyydystämistä, että tarvitsen hioa selväjärkisyyttäni, asia jonka tunnen olevan täysin totta. Tunnen itseni niin vapautuneeksi, koska näen mahdollisuuden hioa kykyäni, olen pitänyt sitä ”tahranani”niin pitkään...

Tähän liittyy monta aspektia, kuten se, että tuomitsen maailman negatiivissa mielessä, tapa joka myös estää minua elämästä rakentavalla tavalla kykyni kanssa, mutta workshopissa, hallissa lauantaina, kun ohjaajat kehoittivat palaamaan energiakehojemme avulla tähän paikkaan, ajattelin että se ei ole mahdollista, sitten tuli ajatus ”päästä irti, kaikki, päästä vain irti, enemmän ja enemmän...” ja koitin löytää ja seurata kehoni tuntemusta täydellisestä antautumisesta...sitten tunsin voimakkaan liikkeen, kuten aallon ja tunsin että olen elossa, nyt, kuten olisin herännyt lethargisesta tilasta, tunsin että oli vaikea puhua ja ajatella samaan aikaan, tunsin oloni kokonaiseksi...

On vaikea löytää oikeita sanoja kuvatakseni Bathin workshoppia...

Kirjoitettuamme listan peloistamme ja uusista näkymistä perjantaina, löysin itseni syvästä (tiedostamattomasta) pelosta koska en pystynyt muuttumaan ”kuten toiset,” en pystynyt löytämään uusia näkymiä jotka tuntuisivat hyviltä ja antaisivat helpotusta, tunsin suurta ahdistusta ja uneksin sinä yönä että kerroin ohjaajalle että on joku syvä tumma elämänpituinen pelko jota en pysty tarkentamaan ja hän sanoi että voisi kestää kauan siitä pääsee eroon.

Seuraaavana päivänä jatkoimme listaan kirjoitettujen pelkojen pyydystämistä ja sain oivalluksen, mutta jälleen en tuntenut helpotusta, en pystynyt siirtymään uuteen tunteeseen, uuteen uneen. Pinnallisella tasolla olin tästä huolestunut, huolissani Itsestäni ja minun edistymisestäni, mutta..tämä on kaikkein kummallisin juttu.. paljon syvemmällä tasolla päästin irti täydellisesti, hypäten tuntemattomaan kuiluun. Ja tämä oli taso jolla liikuin koko workshopin ajan..En pystynyt liikkumaan paljoa tiedostamieni pelkojeni kanssa, tunsin itseni jäykäksi ja kömpelöksi pyydystämisharjoitusten kanssa..mutta.. kuuntelemalla muiden tarinoita ne heijastuivat ja muuttivat sisintäni hyvin syvällä!

Tämä workshop oli voimakkain kokemus ”yhteisestä paranemisesta” minkä olen kokenut – yhteenkuuluvaisuutemme intention ja energeettisen linkkimme avulla. Tunsin itseni parannetuksi kuuntelemalla muita ja vaikkakin tunsin itseni epäonnistuneeksi pyydystämisharjoitusten kanssa, tiesin tarkkaan että kuuluin tähän workshoppiin ja että intentioni oli myös auttaa paranemisessa. Istuessani harjoittajien kanssa tai tehdessäni Sulkakäärme-liikettä, tunsin yhtenäisyyttä kaikkien kanssa ja tämä tuntui niin luonnolliselta ja upealta (se ei ole kokemus jonka koen usein tai helposti), tunsin kuin olisin kotona..olemalla osa tätä isoa sihisevää lentävää Myyttistä Olentoa..se oli kuin taivas.

Milesin tarina...kosketti jotain perustavaa osaa minussa joka jotenkin vain odotti tätä viestiä, tätä energeettistä sähköiskua. Se oli kuin todellinen minäni olisi puhunut..ja hyppäsin myös jotenkin tuohon samaan kuiluun..

Takaisin päivittäisessä elämässä, tunnen yhä itseni jakaantuneeksi, kuten workshopissa..pinnallisella tasolla olen stressaantunut ja juuttunut ja näytän olevan yhtä sotkua..mutta syvemmällä tasolla tunnen itseni irralliseksi ja selkeäksi..huolimatta ulkoisesta kaaoksestani, löydän itseni hyppäämästä vastaamasta puhelimeen sen sijaan että tarkistaisin kuka se on puhelinvastaajasta...olen antelias muille huomioni ja aikani suhteen..ja tutkin teitä joita en koskaan ennen nähnyt, joka on antanut minulle aivan uuden perspektiivin viimeaikaiseen elämääni-orientaatiokriisiini. Minä todellakin olen hillitön pinnallisten pelkojeni kanssa juuri nyt, en halua päästää irti vanhasta kunnon kärsimyksestä..mutta toivon että ajan myötä pystyn hyppäämään uuteen uneen..Kiitos teille kaikille niin hienosta ja maagisesta workshopista.

Kiitos jälleen ennenkuulumattomasta workshopista! Sain niin paljon pieniä oivalluksia että olen seonnut laskuissa. Esimerkiksi, yksi oivallus oli se, kuinka pelkoni olivat pysäyttäneet minut ja kuinka ne saivat minut rutiininomaiseen käyttäytymiseen ja elämään, peläten menettää sitä tai tätä kunnes olin liian peloissani liikkumaan mihinkään suuntaan. Huomasin myös kuinka pelkoni ovat ovelia ajoittain, ne kätkevät itsensä, käyttäen järkeä hyväkseen vakuuttaakseen minut että on parempi etten tee sitä taikka tätä.

Milesin tarina sitoutumisesta oli minulle kuin vasaran isku, se yhä vainoaa minua. Otin sen niin henkilökohtaisesti koska tarina heijastaa niin täydellisesti omia tunteitani ja pelkojani. Todellinen sitoutuminen oli pelko jonka jotenkin ”unohdin” kirjoittaa t-paitaan koska se oli liian pelottava ajatus ajateltavaksi! Todellinen sitoutuminen joka sisältää mahdollisuuden että joudun tekemään asioita jotka eivät anna MINULLE välitöntä tyydytystä ja nautintoa tai ei palvele MINUN päämäärinäni ja etujani. Mutta nyt minulla on uusia välineitä kamppailun ylläpitämiseksi ja olen kiitollinen teille kaikille harjoittajille ja ohjaajille!

Kun teimme keppiharjoitusta sunnuntaina valmistautuaksemme menemään kentälle, koin impulssin hypätä ulos kehostani. Tämä tarve tuli kaksi tai kolme kertaa. Ja joka kerta välitön reaktioni oli tukahduttaa se.

Samanlainen kokemus sattui minulle seminaarissa Meksiko Cityssä kauan aikaa sitten. Seminaari alkoi Florinda Donnerin esittelyluennolla. Koko osallistujien ryhmä ympäröi hallin päädyssä olevna lavan, kaikki istuivat alas kuuntelemaan hänen luentoaan. Koska oli ensimmäinen kerta kun näin hänet, olin hyvin utelias näkemään hänet ja kuulemaan sen mitä hänellä oli sanottavana.

Luennon aikana huomioni kiinnittyi äkkiä joihinkin olentoihin jotka liukuivat hallin seinää pitkin huomattavalla nopeudella. Oli kuin olisin katsellut niitä, mutta en silmilläni. Katsoin noita olentoja napani alla olevalla alueella. Seurasin niiden liikettä seinällä ja kun nuo olennot saapuivat hallin peräosaan, hyppäsin kehostani päälakeni kautta, levitin siipeni (jolloin tajusin että ne olivat olleet nätisti taitettuina selkääni aivan kuten linnunsiivet) ja vaapuin/hyppäsin ihmisjoukon yli hallin toiseen päätyyn.

Olin toisessa kehossani hallin päädyssä (joka tuntui) lyhyeltä ajalta, sillä välin kuin luento jatkui. Vaikkakaan en muista mitä tapahtui.

Mitä muistan on se että äkkiä tajusin että fyysinen kehoni on yhä istumassa joukossa ja kuuntelin luentoa. Sillä hetkellä aloin havaita molemmissa paikoissa yhtä aikaa. Huomasin että tuossa jakaantuneessa havainnoinnin tilassa, huomio molemmissa paikoissa oli himmeää. Aivan kuin sinulla olisi tietty määrä valoa/tietoisuutta joka hohtaa himmeämmin jos jaat sen kahteen paikkaan yhtäaikaa.

Vasta kun tulin tietoiseksi tilanteen kummallisuudesta, tulin ahdistuneeksi ja hyppäsin takaisin fyysiseen kehooni. Luento jatkuin kuin kukaan ei olisi huomannut mitään.

Se osa joka hyppäsi ulos kehostani ei ollut halukas istumaan paikoillaan. Olin niin innostunut että halusin hypätä kaikkiin suuntiin. Pelkäsin menettäväni kontrollin, joten reagoin tilanteeseen jännittämällä koko kehoni ja puristin sen pieneksi ja estin sen. Saman tulisin tekemään vuosia myöhemmin Bathissa.

Pelko maailmani kontrollin menettämisestä oli yhteydessä lapsuuteni aikakauteen, suunnilleen kun olin 10-12.

Uskomattomia asioita tapahtui. Esimerkiksi, heräsin erilaisissa tämän maailman versioissa, jotka eivät olleet staattisia. Väreilyä meni läpi koko ajan huoneen täydeltä. Vanhempani olivat pelottavia, epäaitoja hymyileviä projektioita. Tuona aikana, nuo kokemukset olivat yksinkertaisesti aivan liian kummallisia minulle. Kenellekään ei ollut muuta selitystä että ne olivat painajaisia (jotka tapahtuivat illalla tai yöllä). Ajattelin että olin menettämässä otteen todellisuudesta ja kuumeisesti koitin pitää siitä kiinni.

Tukahdutin nämä kokemukset suurella vaivalla ja aivan samalla tavalla myöhemmin tukahdutin toista kehoani hyppäämästä ulos; jännittäen koko kehoani, erityisesti vatsaani, niskaa, pakaroitani, jalkojani, pidättäen hengitystäni. Joskus se ei ollut tarpeeksi. Jokin pysäyttämätön jatkoi muuttumista minussa. Viimeinen keinoni oli mennä vanhempieni luo ja nukkua heidän välissään sängyssä.

Katsoen nyt menneisyyteen uskon että nämä kokemukset muuttuivat taas toisenlaisten kokemusten myötä. Tietyn ajan minua kiusasi koulussa joukko lapsia. Ehkäpä siksi että minulla oli punaiset hiukset ja olin hyvin uskonnollinen kuten vanhempani, he valitsivat minut heidän kiusaamiskohteekseen. Tämä joukko jahtasi minua ympäriinsä, koulussa ja koulun ulkopuolella, joka tauolla. Vaikkakaan he eivät saaneet minua ikinä kiinni, olin koko ajan liikkeessä melkein vuoden ajan, peläten että he saisivat minut kiinni ja vahingoittasivat minua. Se oli melkein kuin peli, jossa he olivat metsästäjiä ja minä saalis. Mutta jokainen, erityisesti minä, otin pelin kuolemanvakavasti.

Tämä jatkui aina siihen saakka kunnes koulun rehtori sai minut kiinni, yhden tauon aikana, minun ollessa koulun alueen ulkopuolella. Se ei ollut sallittua ja minun oli ilmoittauduttava hänen toimistossaan tauon jälkeen. Kun ilmoittauduin hänen toimistossaan, murruin, tunnustin mitä oli käynnissä. Odotin hänen rankaisevan noita kiusaajia. Mutta hän ei tehnyt sitä. Hän kertoi että noiden kiusaajien rankaiseminen ei ratkaise ongelmaa. Hän sanoi: ’Et voi juosta ikuisesti. Joskus sinun täytyy pitää puolesi ja taistella’. Hän antoi minulle rangaistuksen poistuttuani koulun alueelta, kuin antaen vaikutelman että ei olisi valinnut minun puoltani.

Seuraavalla tauolla kun sain taas luvan mennä koulun alueen ulkopuolelle, kohtasin sen kiusaajien joukon joka jahtasi minua. Haastoin taisteluun voimakkaimman pojan, joka myös harjoitti kamppailulajeja. Seuranneessa kamppailussa, voitin hänet laittamalla hänet maahan, kunnes hän antautui. Jatkoin tämän tekemistä. Haastoin ja kamppailin jokaisen kanssa joka kiusasi minua. Ulotin sen jopa ystäviini. Kun näin kiusaajan kiusaavan jotain kaveriani tai pikkuveljeäni, yksinkertaisesti hyppäsin heidän päälleen. Se sai minut tuntemaan itseni iloiseksi.

Silloin kuvittelin että olin voittanut kaikki pelkoni. Nyt tajuan että voitin vain peloistani kamppailemisen pelon ja korvasin sen muille; kontrollin menettämisen pelolla ja pelolla siitä kuinka muut arvostelisivat ja näkisivät minut heidän silmissään.

Bathin workshop oli aika kova juttu. En koskaan ennen ole kokenut mitään sellaista kuten yhdessä unekseminen. En todella ymmärrä mitä tapahtui kun me kaikki olemme vain pieni pala kokonaisuudesta ja haluaisin ymmärtää mitä loimme ja koimme. Tunsin yhdessä uneksemisen aikana että itseasiassa olin temppelissä ja liikuin musiikin tahtiin.

Myös kun pidimme kuvaa mielessämme hallin ulkopuolella tuntui se uskomattomalta kokemukselta. Kun me harjoittajat muodostimme puolikuun lauantaina ja käytin tukikeppiä, minulla oli tunne että meidän ryhmä itseasiassa lensi ja että puolikuu oli olento itsessään. Pystyin muistamaan ryhmäni jäsenten kasvot (ja pystyn yhä, vaikkakaan emme koskaan puhuneet). Kuin olemuksemme puolikuussa olisi jossain vielä olemassa. Tämä ei ole miellyttävä tai epämiellyttävä tunne – se vain on. Kaistale maastoa jota katselin ja äänet jotka muistan näyttävät olevan yhä epätavallisen selviä ja voin helposti muistaa ne ja mennä sinne, erityisesti jos käytän tukikeppiä.

Workshopin aikana, kun kirjoitimme t-paitoihimme, en pystynyt ajattelemaan ensiksi mitään kirjoitettavaa, vaikka minulla oli pitkä lista pelkoja. Sitten kirjoitin ’Minun ei tarvitse olla kuin perheeni, minun täytyy olla vain itseni’. Näyttää siltä että workshopin päättymisen jälkeen olen enempi itseni ja että minun ei tarvitse jatkuvasti miellyttää toisia ihmisiä. Viime viikolla, olin järjestänyt tapaamisen ystäväni kanssa ja hän muutti järjestelyitä. Tavallisesti olisin suostunut vaihtoehtoiseen järjestelyyn vaikka se ei olisi soveltunut minulle. Tällä kertaa, ehdotin että löytäisimme vaihtoehtoisen ajan, joka soveltuisi myös minulle. Törmään samaan kotona ja töissä. Sitä on vaikea selittää – se on kuin ’ota tai jätä’ – asenne, mutta ei ylimieliseen tai yrmeään tapaan. Pidän t-paitaani kun nukun – kirjaimellisesti lähellä sydäntäni!

Kirjoitan siksi koska minulla oli kaksi unennäön kokemusta liittyen Bathin seminaariin jotka voisivat kiinnostaa teitä.

Lauantaina 23. päivä kun saavuin kentälle jossa istuimme ääneti, tajusin että olin uneksinut tämän näkymän viimeaikoina. Se ei ollut ’deja vu’ vaan todellinen uni jonka olin kirjoittanuut ylös. Tämä tunne oli niin voimakas että aloin nauraa (hiljaa) ja kerroin itselleni: Minun täytyy olla sitten todella hyvä uneksija! Ja enkös kuullut kovan äänen vahvistaen että tämä todella tapahtui... Juuri sillä hetkellä kaksi lintua jotka kuullostivat lokeilta lensivät ylitseni ja äännehtivät kuin olisivat myös nauraneet...mutta tämä on tietysti minun tulkintani.

Alla on kopio unestani jonka olin kirjoittanut ylös, joka tapahtui tällä kentällä.

Uni: sunnuntaina 8. huhtikuuta 2007

Olin puistossa, nauttien tauosta Tensegrity-seminaarissa. Ei ollut lounastauko koska kukaan ei syönyt vain ainoastaan pitkä tauko jolloin jokainen oli hiljaa. Olin isäni kanssa ja hän sanoi että seminaarissa esitellyt tekniikat ovat ’hulluutta’. Kerroin hänelle että onko hulluutta pelätä löytävänsä tietoa vapaudesta. Aloin lentämään ja menin yli korkean piikkilangalla varustetun muurin ylitse. Kun lensin yli sanoin: ”Onko hulluutta olla vapaa?”

Isäni katosi sitten ja keskityin Tensegrity-harjoittajiin ja menin keskelle ruohokenttää.

Tajusin että siellä oli paljon harjoittajia ja vilkutin heille huutaen: Nyt, täällä, katsokaa ylös, katsokaa ympärille, olemme vapaita, vapaita lentämään, vapaita olemaan tietoisia”.

Sillä hetkellä sanoin itselleni: ”Olen tietoinen, uneksin, minä uneksin!” Sitten muistin että olin harjoitellut kuinka kontrolloida uniani ja sanoin kovalla äänellä: ”Kutsun unennäön huomiotani NYT”.

Tunsin itseni rauhalliseksi ja nautin unennäön vapaudesta yhä enemmän koska tiesin että vaikka kuinka upeata se olisikin, pysyisin irrallisena ja harmoniassa. Joka kerta kun unennäkö alkoi mennä epäselväksi sanoin: ”Kutsun koko unennäön huomiotani NYT” ja uni tuli samanlaiseksi kuin todellinen maailma.

Huomasin kummallisen keltaisen kukan jolla ei näyttänyt olevan mitään tekemistä muiden kanssa. Kiinnostuin siitä mutta jokin minussa sanoi että se oli ’tiedustelija’ tai jokin portti uudelle unennäön asteelle, jossa ei pysyisi mahdollisesti tietoisena, joten jätin sen huomioitta. Yllätyksekseni löysin itseni kutsumasta kuun apua vaikka vaikka oli iltapäivä: ”Kutsun kuuta auttamaan minua jotta olisin tietoisempi ja täynnä voimaa”. Juuri sillä hetkellä kuu näyttäytyi pilvien takaa. Syntyi yhteys napanuoraani ja voimani lisääntyi. En vain ollut vapaa kokemaan näkymää jossa olin, tiesin että pystyisin muuttamaan unen ja olla luovana osapuolena siihen mitä koin.

Tämä puisto oli todella Bathissa ollut ruohokenttä!

Toinen uni tapahtui Palm Springsin seminaarin aikana, joka oli hyvin samanlainen kuin Bathissa.

Olin kuullut tästä seminaarista mutta ei ollut ajatellut osallistua siihen, joten totaalisesti unohdin minä päivinä se pidettäisiin. Kuitenkin yhtenä viikonloppuna uneksin olevani seminaarissa. Viimeisenä päivänä näin uskomattoman unen:

Uni: Sunnuntaina 4. helmikuuta 2007

Olin muinaisessa Meksikossa suuressa paikassa pyramidien keskuudessa ja siellä oli jokin erityinen juhla meneillään. Monet ihmiset osallistuivat ja monet olivat pukeutuneita tilaisuuteen. Papit valmistivat minua ja olin muitten kanssa jotka, kuten minä, tiesivät tulevansa initoiduiksi.

Jotkin hyvin voimakkaat olennot saapuivat ja tuntuivat olevan toiselta planeetalta.

Viimein Quetzacoatl itse saapui pitäen hänen koko päähinettä ja kummallista asustetta yllään. Hän näytti uhkuvan voimakasta hehkuvaa energiaa. Hän laittoi päähäni monimutkaisen kypärän jossa oli pitkiä sulkia. Telepaattisesti minulle kerrottiin että tämä oli väline jolla voin virittäytyä paremmin Henkeen. Sitten muut ihmiset saivat kasteensa ja juhla jatkui. Aamulla pystyin tuntemaan tämän energian kaikkialla ympärilläni ja pystyin myös kuulemaan energeettisiä ääniä.

En esitä näitä kahta unta sen takia, että toisin esille omaa erinomaisuuttani tai teeskentelisin että olen erityinen...joskus en uneksi kuukauteen tai kahteen!

Sanon teille sen että mitä sitten teettekin, se toimii! Intentio on voimakas ja rakennatte jotain niin voimakasta että sen voi tuntea läpi ajan ja avaruuden. Teidän hieno työnne todella kannattaa ja muuttaa ihmisten elämää positiivisella tavalla. Olen hyvin kiitollinen.

Workshop...voi, nyt se tuntuu kuin unelta...kauniilta unelta, unesta vapaudesta ja kiintymyksestä ja ilosta...jakaen tämän unen muitten kanssa, upeiden, kauniiden uneksijoiden...vihreällä, kumpuisessa maastossa, nopeasti muuttuvien harmaiden taivaiden alla, hopea, valkoinen ja sininen. Tuossa unessa, meitä ohjattiin toiseen uneen...meksikolaiseen kaupunkiin, Teotihuacaniin...jossa minut ohjattiin kuilun partaalle, jonne hyppäsin, kiemurtelevaan sumuun ja muutuin punasulkaiseksi linnuksi! Muut harjoittajat kertoivat minulle että se tanssi niin iloisesti muiden ihmisten kanssa siellä ja he olivat kepin muotoisia...Ja minä tiedän tuon kaupungin! Ja olen elänyt siellä! Ja siellä olimme niin erilaisia kuin mitä olemme nyt, tiesimme koko ajan sen että tulimme tähdistä! Kannamme tätä tietoisuutta sydämissämme ja se tulee esille jokaisessa teossamme. Ja tiesimme että elimme lyhyenaikaa tällä sydäntäsärkevän kauniilla, upealla, elähdyttävällä, villillä, superluovalla ja superrakastavalla planeetalla nimeltään Maa.

Muutin sisäistä dialogiani ”Voi, en pysty uneksimaan. Muut tekevät sen ja minä en pysty. Olen niin jäljessä. Ja olen harjoitellut niin pitkään...ja silti epäonnistun...” uuteen ”Olen uneksija! Aivan kuten sinä!”

Bathin workshop oli todellakin hyvin voimakas. Se toimi monella tasolla samanaikaisesti. Liikesarja ”Hyppy kuiluun” ja ei-tekemisliikesarja ”Jalat määrittää elinvoimaa” antoivat minulle mahdollisuuden pyydystää tietoisia ja alitajuisia pelkoja, liikesarja ”Sulkakäärme”, unennäkö ja visualisointiharjoitukset toivat tutkimisen ja yhdentymisen henkeä esille: kuinka yhdentyä itseni kanssa, muitten sekä sen kanssa joka on suurempi kuin kukaan meistä.