Tässä hieman palautetta osallistujilta workshopista:

“¿Cuál es tu pesadilla? Mikä on painajaisesi?”
Palm Springs, Kalifornia
helmikuun 3 & 4, 2007

Tulokkaiden palautetta
Yleinen palaute

Mikä juhla unennäkoä ja pyydystämistä yhteen kutoutuneena. Annan suuren arvon kahden harjoittamamme noituuden taidon tiiviistä vuorovaikutuksesta tulevalle energeettiselle vaikutukselle. Workshop tarjosi meille tasapainoisen kokemuksen syvälle molempiin taitoihin kytkien ne yhteen.

Kaksi tärkeää uutta maagisen liikkeen pitkää muotoa: Astuminen syvyyteen ja Sulkakäärme eri tavoilla ja vireillä tehtyinä liittyvät molemmat unennäköön ja pyydystämiseen. Ensimmäisessä siirtyminen hällä väliä-tyylistä harkitsevuuteen ja vakauteen ja lopulta astuminen vapaasta tahdosta syvyyteen tuo olemukseeni vähitellen tyyneyttä ja eheyttä. Toisessa oikean puolen energian kutsuminen, vasemman puolen, sekä oikean että vasemman ja sitten jonkin uuden, jota kutsutaan eleganssiksi ja lento itsessään on erinomainen pyydystämisen ja unennäön matka. Kiitos näistä hienoista lahjoista tensegrity-harjoituksiimme. Nämä maagiset liikkeet auttavat luomaan yhtenäistymisen mielialan ja muokkaamaan linkin intentioon

Sen pohtiminen, että jokaisen valituksen takana on pelko tai kasauma pelkoja, on kiehtova avaus valitusten tutkimiseen. Pelkomme paljastavat aspekteja henkilöhistoriastamme - historiasta, jolle me perustamme tapamme. Tuntuu järkevältä, että määränpäämme tutkia henkilöhistoriaamme, tapojamme ja toistuvuuttamme rohkaisee matkan varrella pysähtymään ja tutkimaan pelkoihin loukkuun jäänyttä energiaa. Jo pelkästään workshoppiin rekisteröityminen sai minut lähestymään eräästä pelkoani ja käsittelemään sitä, laittamaan sen syrjään niin että pystyin olemaan Palm Springissä vapaana siitä. Näytti siltä, että ryhmänä aloitimme tämän matkan yhdessä näyttäen hieman harmailta ja workshopin lopetettuamme lähdimme huomattavasti valoisimpina.

T-paitaharjoitus oli kiehtova. Olen aina ihmetellyt, onko ihmistyyppien määrä tosiaan niin vähäinen kuin mitä naguaalit ovat sanoneet. Nuo T-paidat vakuuttivat minut. Ei ainoastaan siitä syystä, että me kaikki sanoimme samoja asioita ja meillä oli samoja pelkoja, vaan koska siellä oli pelkojen ryhmittymiä, joita samantyyppisillä ihmisillä oli päällään. Se hämmästytti minua ja se elää minussa, ei uskona vaan kokemuksena, jonka tulen muistamaan.

Otimme toisenkin askeleen syvemmälle mysteeriin ehdotuksen myötä, jonka mukaan meidän ei tulisi vain rekapituloida elämäämme vaan rakentaa se uudelleen tai uneksia uudelleen 'todelliset' (tai tulevat) tapahtumat. Jos menneisyys, tämä hetki ja tulevaisuus elävät kaikki yhtä aikaa sipulin eri kerroksissa... Jos otamme 'tosiasiat' ja muotoilemme erilaisen 'tarinan', se säteilee kaikkien kerrosten läpi yhtä aikaa. Se ei ole vain toistamista tai uudelleen lämmittelyä - se on uuden unen pyydystämistä, unen, jolla on samanarvoinen paikkansapitävyys ja vaikutus. Mitä enemmän uusia kierteitä laitamme henkilöhistoriaamme, sitä ihmeellisemmältä alkaa näyttää tapahtuvan todellisuuden merkitys.

Edelleen tuon linjan mukaisesti, miten on mahdollista, että istun ruohokentällä ja osa minusta tuntee vuoret ja puut? Vielä suurempi mysteeri on istua sisällä ja tuoda ulkomaailma mukanani sisään vai - olenko todellisuudessa ulkomaailmassa? En pysty erottelemaan tunteitani täsmällisesti, sillä tunsin, että olin kokenut täsmälleen samat tunteet. Sisällä huoneessa tai ulkona ruohokentällä, silmät auki tai silmät kiinni, keinuin pois täysin tyytyväisenä yksinkertaisesti vain todistaakseni ympäröivän maailman näkymää. Minä jopa 'näin' ikään kuin paksun kerroksen utuista värisevää energiaa puiden yläpuolella ja pitkin vuorten linjaa. Tunnen, että tekemällä tehtäväämme voin matkata Palms Springsiin ilman lentokonetta. Minua ihmetyttää, kenet tulen tapaamaan sitten kun menen sinne. Tämä todella on kysymys, jonka teen, sillä niin monet ihastuttavat olennot jakavat tämän saman intention. Rakas Hiljaisuus, suloinen Hiljaisuus, Hiljaisuus avaa oven. Mene hiljaisuuteen, pysy hiljaisuudessa ja kuka tietää, missä minä 'todellisuudessa' olen???...Uskon täydestä sydämestäni, että kaikki on mahdollista hiljaisuudessa, joka on täydellinen ja joka kyllästää koko olemuksen.

Olen iloinen siitä, että te ohjaajina tunnette, että tensegrity-massassa on riittävästi valmiita ja riittävästi vapautettua energiaa, jotta voimme mennä syvemmälle unennäkö-harjoituksiin. Kiitos kaikille tensegrity-harjoittajille ympäri maailmaa siitä, että olette tehneet tämän avauksen mahdolliseksi. Luonnollisesti kiitokset ohjaajille, että olette pyydystäneet ja uneksineet yhdessä - sekä tällä kertaa että kaikkina muina vuosina....rakastan olla huoneessa, jossa me kaikki olemme yhdessä ja mukana on niiden vahva intentio, jotka liittyvät meihin abstraktilla tasolla.

Tämä seminaari oli minulle kerrassaan harvinaislaatuinen kokemus. Tietyllä tavalla se jätti minuun pikemminkin tietyn mielialan kuin sanoja tai ajatuksia.

Kun aloimme kirjoittaa pelkojamme T-paitoihin, poikani kysyi minulta "Isä, mitkä ovat sinun pelkosi?" Pysähdyin enkä heti ollut varma mitä sanoa - myöhemmin tajusin, että pelkäsin paljastaa pelkoni hänelle. Pelkäsin näyttää heikkouteni hänelle. Ennen kaikkea olen hänen isänsä ja minun pitäisi olla vahva ja olla esimerkki todellisesta miehestä, jolla ei ole pelkoja. Puettuani päälleni paidan pelkoineen eräs harjoittajatoveri, jonka olen tuntenut vuosia, pysähtyi ohi mennessään ja sanoi, että annapa minun lukea pelkosi. Olin hieman hämilläni - kuin suurimmat salaisuuteni olisi paljastettu, mutta kun hän luki ne ja minä luin hänen pelkonsa, tunsin helpotusta näytettyäni suurimmat pelkoni kaikille ympärilläni. Suurimmat pelkoni oli paljastettu eikä ollut enää mitään salattavaa - tunsin oloni kevyemmäksi ja iloisemmaksi. Sitten aloin lukea T-paitoja ympärilläni - tuntui, kuin olisin kurottanut ympärilläni olevien harjoittajien sieluun - näin omia pelkojani kirjoitettuna joka puolella: rakkaus, kuolema, raha, ihmiset eivät pidä minusta - ne olivat kuin seinäkirjoitus, joka yhtäkkiä kolahtaa sinuun etkä tiedä, oletko nähnyt sen jossain jo aiemmin.

Poikani tuli luokseni ja sanoi "Isä, minulla ei ole lainkaan pelkoja." Tiesin, että hänellä on pelkoja ja että hän vain halusi näyttää minulle olevansa vahva - mikä tarkoittaa, että ei pelkää. Hän on oppinut minulta salaamaan ja olemaan katsomatta pelkojaan olettaen, että se on voiman symboli. Oli aika näyttää hänelle esimerkin avulla, että todellinen voima on hypyssä pelkojemme syvyyteen.

On ilo ja kunnia kirjoitaa vaikutelmiani seminaarista. Sillä minulla on yhä tunne, että tunnelma Palms Springsissä oli täyttä magiaa. Lisäksi osa minusta on vieläkin siellä enkä ole kokonaan palannut sieltä takaisin, toistaiseksi.

Kun harjoittelimme maagista liikettä "hyppy syvyyteen", käsittelin pieniä osia ihostani ja jokaisesta osasta löysin pelon ja sitten toisen. Kuin pelkojen erilaisia kerroksia. Kunnes löysin itseni ytimiä myöten paljaana. Silloin me aloitimme pyydystämisen.

Aluksi en halunnut jakaa pelkojani, minua hävetti. Pian sen jälkeen me kokoonnuimme neljän hengen ryhmiin. Eräällä heistä oli rohkeutta ilmaista pelkonsa. Tajusin, että tämä oli yksi ainoa kerta, ainut mahdollisuus työskennellä. Niinpä pyydystin fyysistä pahoinpitelyä, jota koin huonosti toimivassa perheessäni.

Huomasin, että monta kertaa päivässä toimin pelon kehonasennossa. Kyllä, toimin miellyttääkseni muita ihmisiä, jotta estäisin heitä olemasta vihaisia. Vau, kuinka pelokas minusta tuleekaan, kun näen jonkun vihaisena tai raivoissaan. Mielikuvat perheenjäsenistäni tulevat mieleeni. Niinpä minusta tulee säyseä, hiljainen ja näkymätön. Ei puhetta. Ei kysymyksiä. Nyt minulla on uusi uni, voin toimia toisella tavalla. Aion ilmaista itseäni toisella tavalla: nauttien ihmisistä, rentouttaen vatsani, ilmaisten näkökantani. Pidän huolta itsestäni - sitten pidän huolta muista. Maailma on turvallinen paikka. Kukaan ei satuta minua. Voin intentoida uuden unen.

Löysin monia pelkoja, jotka eivät kuulu minulle. Nuo pelot siirtyivät minuun vanhemmiltani ja edeltäviltä sukupolvilta. Kuten hylkäämisen pelko (äitini jätettiin hänen ollessaan lapsi).

Sitten lopetimme maagisella liikkeellä "hyppy syvyyteen". Olin reunalla, sitten lähdimme lentoon ja tunsin olevani vapaa. Vapaa dialogista: "En voi tehdä tätä enkä tulla siksi, koska minulla ei ole sitä tai tätä. Kenelläkään ei ole sellaisia ongelmia (traumoja, pahoinpitelyjä) kuin minulla." Pelkoni ja minä tulimme yhdeksi. Minulla on se, joten voin tulla joksikin muuksi.

Bruce - Lorenzon luento oli hämmästyttävä. Hänen luennostaan sain monia lahjoja: ajasta, uuden unen luomisesta. Hänen luentonsa oli rakenne, erilaisine tarinoineen, jotka liittyvät toisiinsa. Yksi toisensa perään ja lopussa se muodosti tensegrity-rakenteen, missä 'kaikki tapahtui yhtä aikaa' tai ei tapahtunut koskaan.

Gavinin luento antoi näkökulmaa lukemattomille mahdollisuuksille toimia ja unelleni olla ylenmäärin huolestunut tai uskomattoman huoleton rahan suhteen. Uuden unen intentiolle. Nyt tarkistan raha-asioitani.

Unennäön harjoitukset olivat ihania, se oli unenomainen hetki kun astuimme hiljaisuuteen ja istuimme ulkona. Tunsin ryhmän magian siinä rakenteessa. Kun palasimme takaisin sisälle ihmiset hehkuivat ja oli vaikea puhua. Aika muuttui, se ei enää ollut lineaarista. Pystyin laittamaan syvimmät salaisuuteni ja pelkoni T-paitaan ja olemaan tuntematta häpeää näyttäessäni sen. Pystyin hyväksymään ne ja näkemään muut erilaisesta näkökulmasta: lähempää, vatsasta, eikä päästä. Me kaikki olemme yksi iso tensegrity-rakenne, joka laajenee ja supistuu ja lopulta liikkuu uuteen suuntaan.

Haluan kiittää teitä kaikkia, mutta paras tapa ilmaista kiitollisuuteni on harjoittelu, joten tapaan teidät unissa.

Kuten aina, workshoppimme ovat ilo, mutta tämän tunnen olevan yksi kaikkien aikojen voimakkaimmista. Minusta tuntuu, että se merkitsi ratkaisevaa muutosta tensegrity-rakenteessamme; ainakin se merkitsi sitä minulle. Tunsin tämän vaikutuksen syvemmin kuin koskaan lukuun ottamatta ehkä ensimmäistä workshoppiani. Tunsin huomattavan muutoksen koko olemuksessani ja se näyttää olevan pysyvä. Juuri nyt tunnen koko ajan oloni hyvin uniseksi. Siirryn katsomiseen todella nopeasti linnun laulun tai suurenmoisesta pilven vaikutukseta tai veden kimalluksesta auringossa. Tästä syystä on ollut helpompaa kuin koskaan palata Palms Springsin ruohokentille kun käytän tappia joka päivä. Huomaan, että oikeastaan on helpompaa muistaa koko edessäni olevan maiseman yksityiskohdat, kuin muistaa sen näkymän yksityiskohdat, jotka rajasin katsomisharjoituksessamme. Tuntuu kuin yrittäisin liian kovasti muistaa oman osuuteni maisemasta. Näyttää myös siltä, että kun teen harjoituksen (tapin avulla), minä välittömästi kytkeydyn muihin harjoittajiin ja tunnen kuin olisin todella palannut workshop-paikalle. Rakastan liikkeitä, jotka opimme, erityisesti Sulkakäärmettä, sillä se on hyvin salaperäinen, hyvin vasemmanpuoleinen.

Workshopin jälkeen maanantaina työpäiväni oli hyvin fyysistä työtä. Työskennellessäni tunsin, että mielestäni puuttui keskustelu, jossa pohdin kaikkia niitä tapoja, joilla muut ihmiset ovat kohdelleet minua väärin. Koska oli workshopin jälkeinen päivä, olin siirtynyt askeleen taaksepäin katsoakseni sitä. Päätin, että olen väsynyt ajattelemaan sillä tavalla ja ajattelin, että muuttaisin sen. Idea ajatusteni muuttamisesta tuli melkein huomaamatta, en tehnyt liikkeitä, tai intentoinut muuttavani sitä, tai tehnyt oikeastaan minkäänlaista ponnistusta sen eteen, muuta kuin että ajattelin, "Hei, enpä usko tekeväni sitä enää." Ehkä 30 minuuttia myöhemmin unohdettuani sen huomasin, että keskustelu päässäni oli täysin muuttunut. Päässäni käyvä keskustelu oli nyt sen kaltaisia ajatuksia kuten "Hei, tuo tiili näyttää vanhalta," tai "tuossa on naarmu," hyvin neutraaleja ajatuksia. En ole koskaan kyennyt muuttamaan ajattelutapaani niin vaivattomasti. Se todellakin vain häipyi.

Kuten tavallista, kiitos fantastisesta, uskomattomasta workshopista! Sanat eivät riitä ilmaisemaan kiitollisuuttani.

Kuin itse Palms Springs taustallakin, seminaari oli todella maaginen. Pystyin aistimaan harjoittajien tensegrity rakenteen ja tunsin että matka jolla olimme yhdessä oli muodostunut yhteisestä huomiostamme. Oli suuren selvyyden ja oivalluksen hetkiä, kuten pyydystämisharjoituksien yhteydessä. Syviä mystisiä tuntemuksia nousi esiin Plumed Serpent -harjoituksesta ja yhdessä uneksimisesta.

Minun täytyy sanoa, että T-paita harjoitus oli nerokas. Minulle ensimmäinen pelon kerros on usein se että paljastuu ylipäätään pelkoa. Tuntui ikään kuin siltä että patosulut olisivat avautuneet ja me olimme yhtäkkiä vapaita ilmaisemaan tarkoimmin vartioidut salaisuudet itsestämme. Keveyden ja ilon tunteet olivat erityislaatuisia. Tunsin todellista etäisyyden tuntua tarinastani, vapautta siitä että olin ollut kietoutuneena siihen, paljaana, persoonattomana, liikkuvana.

Ohjaaja pyysi että naiset olisivat kärsivällisiä miesten kanssa koko workshopin ajan kun he käsittelivät vaikeuttaan avautua. Oli ihastuttavaa nähdä miesten vapaasti riisuutuvan peloistaan: "Epäonnistumisen pelko", "En ole tarpeeksi", "En ole rakastettava", ja heidän uusia uniaan: "Minä rakastan itseäni", "Olen maaginen olento", "Pystyn avaamaan sydämeni".

Alla on tarina minun kokemuksestani pyydystämisharjoituksesta ja uudesta tietoisuudesta joka virtasi siitä. Puhujapaneeli joka jakoi heidän tarinansa antoi yhtenäisyyden mallin joka auttoi minua vetämään oman pyydystämisen osaset yhteen. Kiitos niille jotka avautuivat niin rohkeasti ja auttoivat meitä muita menemään syvemmälle.

Ensimmäisessä pyydystämisharjoituksessa minun näyttämöni oli tapaaminen työkavereiden kanssa. Olin hiljaa vihoissani siitä, että minut oli laitettu nuoremman ja kokemattomamman valvottavaksi ja ohjattavaksi. Minun dialogini on: "Hän ei ole parempi kuin minä. Miksi hän sitten ohjaa minua? Hän on vain heidän suosikkinsa. He eivät huomaa kuinka lahjakas ja erityislaatuinen minä olen! He eivät arvosta minua!" Minun valitukseni on: "Tämä on niin väärin!" Olen lysähtäneenä tuolissa pöydän vieressä, oikea kylkeni koskettaa pöytää ja oikea käsivarteni pöydällä suojaten ruumistani. Minun silmäni ovat siristyneet kapeiksi, kulmakarvat pystyssä, olkapäät ovat kohollaan korvia kohti, vatsani on jännittynyt enkä hengitä lainkaan peläten paljastavani levottomuuteni. Minun pelkoni on että minua ei huomata eikä arvosteta.

Tältä näyttämöltä vanhempi näkymä tulee esiin. Olen viisivuotias. Seison balettistudiossa peilin vieressä käteni balettitangolla ja jalat ensimmäisessä asennossa. Piano soi ja opettaja seisoo huoneen toisella puolella ohjaamassa meitä. Katson itseäni peilistä päästä varpaisiin ja ajattelen: "Kuinka ihmeellinen balettitanssija minä olen! Olen paras luokassa! Isäni sanoi minulle!" Parannan asentoani ja teen parhaani ollakseni elegantein ja tarkin balettitanssija luokassa.

Oppitunnin jälkeen odotin, että isä noutaisi minut. Kaikki muut tytöt lähtivät kotiin ja opettaja jätti minut yksin odottamaan portaiden alapäähän. Katselin ikkunan läpi ihmisiä kaupungin kadulla, mutta yksikään heistä ei ollut isäni. Yksi mies huomasi minut ja nauroi omituisesti. Luulin, että hän kidnappaisi minut. Pelästyin aivan tajuttomasti. Lapsena vanhempani olivat kompassini maailmassa. Ilman heitä minulla ei ollut suuntaa. Mitä oli tapahtunut? Missä isäni oli? Oliko hän unohtanut minut? Enkö ollut hänelle enää tärkeä? Jättäisikö hän minut sinne iäksi?

Kyyristyin palloksi portaille ja käteni koukistuivat kasvojen viereen kuin hiiren käpälät. Olin kokonaan jännittynyt ja otsani ja nenäni tuntuivat puristuvan yhdeksi. En muista mitä sen jälkeen tapahtui. Minä joko nukahdin tai pyörryin pelästyksestä. Isäni lopulta nouti minut, ja muistan hämärästi että hän pyysi anteeksi myöhästymistään. Hän oli kirjakaupassa paria kerrosta alempana ja kertoi unohtaneensa ajankulun. Minä olin niin sekaisin pelostani, mutta hänelle se ei ollut suuri juttu vaikka olin aivan poissa tolaltani. Minulla oli ollut toive, että hän olisi siellä odottamassa minua kunnes tunti olisi kulunut ja katselisi kuinka hyvä balettitanssija minä olen. Sen sijaan hän oli ollut aivan jossain muualla. Minä olin ollut poissa hänen mielestään kokonaan. Minä en ollut vain peloissani että hän oli jättänyt lopullisesti vaan että olin menettänyt hänen rakkautensa. Yhtenä hetkenä minä olin hänen kruunaamansa maailmankaikkeuden balettiprinsessa, ja sitten unohdettu tehtävä joka piti hoitaa.

Tämä oli tyypillistä isäni tavoille. Hänen mielentilansa olivat epäsatunnaisia. Hänen isyyttään leimasi hänen alkoholin käyttönsä - joko olit kaikkea tai et yhtään mitään. Kaikki oli joko mahtavan hienoa tai sietämättömän hirveää. Minä otin sen lapsena henkilökohtaisesti ja siitä päivästä alkaen kamppailin saavuttaakseni uudelleen hänen rakkautensa. Minun itsetuntoni ja turvallisuuden tunteeni tuntuivat riippuvan hänestä: saattaisin jäädä jätetyksi yksin kuolemaan kuin hiiren poikanen balettistudion portaille. Ensimmäinen vetoni ettei näin tapahtuisi koskaan enää oli ilmoittaa äidilleni etten menisi enää balettitunnille. Enkä mennyt.

Lounaan aikana sunnuntaina Palms Springsissa puin päälleni T-paidan, jossa oli kirjoitettuna pelkoni ja unelmani. Eräs harjoittaja luki mitä olin kirjoittanut: "He eivät huomaa minua tai ymmärrä miten erikoislaatuinen minä olen." Hän sanoi: "Onko se tosiaan sinun pelkosi?" Silloin minä osoitin aaltoilevaa nuolta, jonka olin piirtänyt alas osoittamaan saman pelon syvempänä olevaa kerrosta: "Minut jätetään yksin, hylätään." Olin melkein saanut selville jotain, mutta tartuin uuteen tietoisuuten juuri sillä hetkellä: "He eivät ymmärrä miten erikoislaatuinen minä olen," tarkoittaakin että "pelkään etten ole erikoislaatuinen", koska tunsin itseni rakastetuksi ja oloni turvalliseksi vain jos olin isän mielestä paras."

Sain paljon uusia näkökulmia. Eräs on se ettei minua hylätä vaikka en olisi suosikki tai kaikkein erikoisin tai paras balettitanssija. Itse asiassa, harjoituksen avulla pystyin näkemään että kävikin juuri päinvastoin - sain apua. Minulla oli vaikeuksia työni kanssa ja tiimimme johtaja laittoi työkaverini "pomokseni" auttaakseen minua. Sen sijaan että olisin tuntenut joutuneeni varjoon ja ettei minua huomattaisi, pystyn siirtämään huomioni tukeen ja hyväksymiseen jota itse asiassa saan, ja tunnen kiitollisuutta.

Näen myös isäni nyt toisin. Pitkän aikaa olen ollut harmissani hänen ennustamattomasta rakkaudestaan ja alkoholismista. Nyt näen, että hänen kipunsa on suuri ja että hän oli jumiutunut sairauden noidankehään joka on sukupolvia vanha. Hän on inspiraatio koska hän on ahkerasti työskennellyt itsensä kanssa vuosia toipuakseen ja pystyäkseen näyttämään lapsilleen. Hän näyttäytyy minulle nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Minä pystyn tuntemaan että hän tietoisesti maksaa niitä vuosia, joita hän ei pystynyt olemaan läsnä.

Kiitoksia erikoislaatuisesta seminaarista. Olen äärimmäisen kiitollinen ja hyvin vaikuttunut.

Tällä workshopilla oli syvällinen vaikutus elämäni pelkoihin. Kun osallistuin Winged Serpent harjoitukseen workshopissa jotain tapahtui minulle. Äskettäinen ja tuttu tuntemus palautui. Oikean ruumiin yläosa, "oikea siipeni" ja oikea olkapääni ja käsivarteni alkoi mennä lukkoon. Minä pystyin tuskin tekemään liikettäkään ja tuntemus alkoi tulla kohtalaisen kivuliaaksi. Tunsin tunnottomuutta koko käsivarressa. Tämä "tuntemus" on tullut ja mennyt nyt yli vuoden ajan. Olen ylläpitänyt ja yrittänyt parantaa tätä tilannetta eri liikkeillä kohtalaisella menestyksellä.

Kun tämä oikean ruumiin tukkeutumisen tuntemus tuli workshopissa takaisin ajattelin: "Mikä hieno liike auttaa itseäni tässä tilassa." Mutta tulin kykenemättömäksi "olemaan" ruumiissani ja kun Aerin Alexander oli opettamassa meille liikkeitä minä huomasin olevani tässä sumussa jossa tunsin olevani yksin eksyneenä omassa mielessäni turhautuneena etten oppisi tätä liikettä tai mitään muutakaan. Huomasin tulevani yhä yksinäisemmäksi ja eristäytyneemmäksi itsestäni ja muista workshopissa. Tämän erillään olevan olennon tajusin olevan myös "tutun tuntemuksen". Mitä enemmän tunsin tällä tavoin sitä enemmän tunsin että ryhmäni aisti tämän minusta jne. jne. Kun matkustin kotiin maanantaina kolmen tunnin lentomatkan ja 3 1/2 tunnin ajomatkan kysyin itseltäni: "Mikä on tämä alitajuinen tunne elämässäni, tämä pelko, "en tajua, en ole kyllin fiksu," jatkuva fyysinen epämiellyttävä tunne, erillään olon tunne. Miksi tämä on jatkuvasti taustalla, aina kanssani läpäisten olemukseni????

Tiistai aamuna aloin säälimättömästi tehdä uusia liikkeitä vaikka palasia sarjoista oli hukassa. Ensin siipien kartoitus, sitten "Plumed Serpent", sitten "Jumping into the Abyss" (toivottavasti se on liikesarjan oikea nimi). Pysähdyin hetkeksi ja näin kopion workshopin intentiosta jonka olin tulostanut tietokoneellani. Luin Don Juanin lainauksen "Kun soturi alkaa oppia jne." Tajusin etten ollut edes lukenut tätä ennen kuin olin lähtenyt workshopiin. Yhä lisää tätä etten tajua, en ole kyllin hyvä, tässä se on taas, parkaisin!!!

Sitten tein unennäön sarjan liikkeet ja kun aloin asettua uudelleen, asetin tukikepin otsalleni aloin itkeä. Pidin tukikeppiä paikallaan itkien ihmetellen miksi. Sitten siirryin paikkaan jossa olin ollut aikaisemmin viidennellä luokalla Mr. Smeltzerin luokalla. Olin luokassa istuen pulpetissani. Yritin vastata kysymykseen ja se meni väärin. Me olimme juuri lopettamaisillamme lounasta, kun hän alkoi nauraa ja sanoi että olin tyhmä kun en ollut osannut vastata oikein niin helppoon kysymykseen. Hän sanoi, että jos lopettaisin syömisen ja ruoan ajattelemisen en olisi niin lihava ja ehkä olisin osannut vastata kysymykseenkin. Eräs peloistani jonka löysin workshopissa oli se ettei kukaan pitäisi minusta koska olen lihava... ...Koko luokka alkoi nauraa hänen pilailulleen. Lopun vuotta pyysin päästä lähtemään vessaan ja varmistuin aina siitä että menin sinne yksin, ja itkin toivoen että isoäiti tulisi hakemaan minut ja veisi kotiin tästä luokasta. Minä tein tätä niin paljon, että hän ei antanut minun enää mennä vessaan. Minun oli pakko pyytää isoäidiltä kirjoitettu viesti jossa vaadittiin että pääsisin vessaan kun minulla olisi tarve. Tässä muistiinpalautumisessa oli niin paljon kirkkautta. Näin ruumiin asentoni kun olin pyyhkimässä kyyneleitä kasvoiltani oikealla olkapäälläni. Sama puoli joka oli ollut niin lukossa. Oikea puoleni oli kokonaisuudessaan työntyneenä ylös päätä kohti ja hengitykseni oli takertelevaa ja tahatonta itkiessäni.

Siis nyt kun tunnen että oikea ruumiin puoliskoni on menossa tukkoon, pyöritän siipiäni takaperin ja hengitän syvään. Tämä on avannut minulle paljon. Minä aloitin juuri musiikin teorian online kurssin 5 viikkoa siitten Berklee School musiikkioppilaitoksessa Boston, Mass. ulkopuolella. Ei varmaan ole tarpeen sanoa kuinka äärimmäisen kurinalainen kurssi on kyseessä. Koulu varoitti kaikkia opiskelijoita jäämästä liian kauas jälkeen viikottaisista tehtävistä koska kerran niin käytyä me emme ehkä saisi enää kiinni aikataulusta. Se mitä minulle on tapahtunut on hyvin syvällistä. Olen tietoinen tästä uudesta voimasta, tästä intentiosta olla kaikkien näiden pelkojeni kanssa. Minä pystyn antamaan tarinan tälle säälimättömälle pelon aistimukselle. Minä tajuan että olen ollut niin tukossa että nämä pelot ovat halvaannuttaneet minut. Pelot ovat edelleen olemassa. Fyysinen epämiellyttävä tuntemus ajoittain läsnä mutta yksikään niistä ei pysty pidättelemään minua ja minulla on jotain todellista lihasta ja kurinalaisuutta liikkua niiden kanssa. Tunnen tulevani pehmeämmäksi kaikkien kanssa ja kaiken kanssa ympärilläni. Mikä vapautumisen tunne, mikä nautinto!!

Kiitos oikein paljon tästä mahdollisuudesta liittyä mukaan aistimuksien maailmaanne!!! Rakastan teitä kaikkia!!

Kiitos niin paljon tästä upeasta seminaarista!
Maagisen liikkeen aikana, jossa iskimme käsivarsillamme, koin mitä uskomattomimman rentoutuneisuuden ja rauhallisuuden. En voinut uskoa sitä. Se toi minut täysin nykyhetkeen! Rakastin sitä!

Kun teimme pyydystämisharjoitusta, istuin kynän ja paperin kanssa, kun yhtäkkiä tuli mieleeni muistoja lapsuudesta. Kolme tapahtumaa, ensimmäisessä muistossa äitini vei minut esikouluun ja opettaja iski minua viivottimella jalkoihin aina kun en tiennyt jotain. Sillä hetkellä olin nuorin luokkahuoneessa ja en ymmärtänyt mitään. Opettaja löi minua jokapäivä kuin hän olisi ollut vihainen jollekin ja minä olin silmätikkuna. Kerroin äidilleni mutta hän ei uskonut ja pakotti menemään kouluun. Lopulta viikon parin kuluttua en enää suostunut menemään. Sitten äitini kysyi muilta lapsilta ja he kertoivat että se oli totta. Tämän seurauksena vanhempani eivät enää lähettäneet minua kouluun.

Seuraavana vuonna he lähettivät minut nunnien ylläpitämään kouluun ja ensimmäisenä päivänä jouduin paniikkiin nähdessäni ihmisten pukeutuvan mustiin ja pitkiin asuihin. Itkin niin paljon että sain muutkin lapset itkemään. Nunnat soittivat vanhemmilleni ja sanoivat että olin liian pieni aloittamaan koulun. Seuraavana vuonna sama tapahtui eri koulussa. Lopulta he pistivät minut Montessori-kouluun ja tunsin oloni siellä paremmaksi ja pystyin aloittamaan esikouluni.

Kaikkien näiden muistojen jälkeen tajusin että painajaiseni oli pelko tulla uhatuksi! Huomasin että olin tullut uhatuksi nunnien osalta ja tämä sitten laajeni koskemaan jokaista joka vain lähestyi minua, ennenkuin he puhuivat minulle, kysyin itseltäni: Mitä olen tehnyt väärin? Tietenkin he olisivat nauraneet minun kysymykselleni.

On ollut suuremmoinen helpotus tajuta painajaiseni syy. Todistajani ehdotti että voisin käyttää uutta fraasia pääni sisällä. Ja tarkkailen myös useammin kun tämä pelko tulee ja muuttaa kehonasentoani ja hengitystäni!

Luennot: Brucen luento kosketti minua paljon. Sillä oli niin monia viestejä ja opetuksia. Tuntui että hän puhui enemmän meidän energiaruumiillemme kuin meille ja on liian aikaista sanoa mitä ymmärsin siitä mutta lopulta olin puhkeamaisillani kyyneliin, erityisesti kun kuulin runon upean viimeisen lauseen: minulla ei ole pelkoa, joten muistan itseni!!!

Unennäkö episodi: ensimmäisenä päivänä tuen kanssa pystyin saavuttamaan jotain sekunteja kestävän hiljaisuuden ja olin hyvin huolissani että pystyisinkö muistamaan mieleeni tulleen tapahtuman. Toisena päivänä olin harjoitustilassa tuen kanssa ja tuntui että olimme siellä enemmän kuin tunnin. Tuntui jopa siltä että Miles nukahti. Oli hyvin epämiellyttävää olla siinä asennossa, joten ajattelin että teen jotain väärin ja syytin siitä itseäni. Kun menimme ulos yritin kuten edellisenä päivänä ja koitin muistaa tilanteen, tarkkailin myös vuoren yksityiskohtia jne. Taas tuntui kuin en pystynyt keskittymään ja jokin sanoi että minun pitäisi vain rentoutua ja katsoa vuorta. Joten tein niin ja aloin olla paljon tietoisempi kehostani ja erityisesti vatsastani ja oli kuin olisin päästänyt irti ja aloin tuntea vuoret ja näin sen niin kauniina ja ystävällisenä ja äkkiä tuntui että vuori olisi puhunut minulle. Se kysyi minulta, "Tunnen että pidät minusta. Pidätkö?" Sanoin, "Kyllä tietenkin." Minulla oli hyvin lämpimiä tunteita vuorta kohtaan ja tunsin sen vastaavan tunteisiini.

Sillä hetkellä kuin meidän täytyi mennä takaisin halliin luulin että se oli ollut mielikuvitustani. Kun istuimme ja koitimme saada näkymän mieliimme, tunsin taas näitä lämpimiä tunteita ja kysyin vuorelta että oliko se siellä yhä (typerä kysymys) ja vuori vastasi, "Kyllä, haluatko tulla tänne?" ja sanoin "Kyllä." Kuten tiedätte, nämä olivat enemmän tunteita kuin spesifisiä sanoja. Sekunnin murto-osassa olin vuoren luona ja tunsin pehmeän tuulenvireen ja tunsin itseni niin tyyneksi ja rauhalliseksi! Näin puut ja kaupungin ja tunsin vuoren lämmön! Sitten kuulin että meidän olisi tultava hitaasti takaisin ja kiitin vuorta niin kauniista hetkestä. Ihmettelen yhä kuinka se tapahtui!

T-paita harjoitus oli upea, en halunnut tehdä sitä, mutta tein sen silti ja se oli hauskaa, etenkin kun luin pelkoja muiden t-paidoista, jotkut niistä saivat minut nauramaan.

Havaintojani Palm Springsin workshopista toisen päivän unennäön harjoituksesta :

Tuijottaessani näkymää, liikuin neljän esineen välillä kun kolibri äkkiä lensi oikealta vasemmalle viereeni nurmikolle...Se lensi eteemme kuin se olisi tullut tutkimaan kummallista näkymää kaikkien näiden ihmisten istuessa puolikuun muotoisessa muodostelmissa nurmikolla. Kolibri teki geometrisia kuvioita ilmassa - ylös ja alas sekä sivuttain mutta ei taakse ja eteen. Yhtäkkiä koko tausta meni tasaiseksi kuin kuvitettu seinä jonka edessä pieni 3-ulotteinen lintu tanssi. Tämä havainto kesti siihen saakka kunnes se äkkiä lensi pois ja katosi.

Kuten aina, workshoppimme ovat iloisia tapahtumia, mutta tässä oli luullakseni eniten potentiaalia. Tuntui kuin se olisi merkinnyt tärkeää muutosta meidän Tensegrityn harjoittamisessa, ainakin siltä se tuntui minusta. Tunsin vaikutuksen syvemmin kuin missään workshopissa aiemmin lukuunottamatta ehkä ensimmäista jossa olin. Tunsin hyvin syvällisen muutoksen koko olemuksessani joka tuntuu pysyvältä. Juuri nyt tunnen oloni hyvin unenomaiseksi koko ajan. Vaihdan katsomiseen tekniikkaan todella nopeasti linnun laulun, uskomattoman näköisen pilven tai auringon kimalluksen vedessä vetoamana. Tämän takia, on ollut helpompaa kuin koskaan palata Palm Springsin ruohoiselle kentälle kun käytän tukikeppiä joka päivä. Tajusin että on itseasiassa helpompaa muistaa koko maiseman yksityiskohdat edessäni kuin se oli silloin kun teimme katsomisharjoituksia samassa paikassa. Tuntuu kuin koittaisin liian kovasti muistaa oman sektorini maisemasta. Tuntuu myös että kun teen harjoitusta (tukikepin kanssa), heti yhdistyn muihin harjoittajiin ja tuntuu yhä enemmän että olisin todella palannut workshop paikalle. Pidin kovasti tekemistämme liikkeistä, erityisesti Plumed Serpent-liikkeestä, koska se oli hyvin salaperäinen, hyvin vasemman puolen liikesarja.

Minulla oli hyvin fyysinen työpäivä maanantaina workshopin jälkeen. Huomaisin työskennellessäni että pohjimmainen sisäinen dialogini mielessäni keskittyi vain siihen kuinka monilla tapaa muut ihmiset ovat kohdelleet minua kaltoin. Koska oli workshopin jälkeinen päivä pystyin katsomaan sitä toisesta näkökulmasta, etäännyttää siitä itseni. Päätin että olin kyllästynyt ajattelemaan sillä tapaa ja ajattelin muuttaa sen. Huomio ajatusteni muuttamisesta oli miltei turha ajatus, en tehnyt liikkeitä tai intentoinut sen muuttamiseksi tai todella käyttänyt siihen vaivaa, muuten kuin ajattelemalla sitä,"Hei, nyt en tee sitä enää." Noin puoli tuntia sen jälkeen unohdettuani koko jutun huomasin että keskustelu päässäni oli muuttunut kokonaan. Typerä lörpötys päässäni oli nyt ajatuksia kuten "Hei, tuo tiili näyttää vanhalta" tai "Tuossa on naarmu", hyvin neutraaleja ajatuksia. En koskaan ole pystynyt muuttamaan ajatustapaani niin vaivattomasti. Se vain tuntui katoavan.

Kiitos upeasta workshopista! Sanani eivät pysty ilmaisemaan kiitollisuuttani.

Kiitos jälleen yhdestä uskomattomasta workshopista! Se todella oli intensiivinen ja maaginen kokemus minulle.

Minä todella nautin t-paidan koristelemisesta ja ylläpitämisestä! Minulla ei ollut yhtään pelkoa pitää sitä yllä kun menimme lounaalle ja tajusin kun keskustelin ihmisten kanssa että kukaan ei edes välittänyt mitä pelkoni olivat! Yksi peloistani oli pelko tulla tuomituksi ja tämä auttoi minut tajuamaan että minä itse asiassa vain tuomitsen itseni sen osalta.

Unennäön harjoituksilla oli minuun iso vaikutus. Kehossani kihelmöi, minulla ei ollut käsitettä ajasta ja en pystynyt ylläpitämään keskustelua muiden kanssa. Tämä tunne ei ole aivan poistunut minusta sen jälkeen. Sunnuntai aamuna kun katsoimme näkymää, istuin vasemmalla reunalla edessä. Siinä oli vain kaksi ihmistä näkyvissäni. Äkkiä tunsin kuin olisin tullut vedetyksi ryhmän oikealle puolelle ja taakse. Tuntui kuin olisin tarkkaillut näkymää pisteestä joka oli noin 3-4 metrin korkeudella maasta. Pystyin näkemään koko näkymän jota katsoimme. Pystyin jopa näkemään meidän oman 7 henkilön ryhmämme edestä, kykenin tunnistamaan jokaisen yksilön, mukaanlukien itseni, jopa vaatteet joita pidimme yllämme. Olin erityisesti tietoinen niistä joilla oli vielä t-paita yllään ja joihin oli kirjoitettu tekstiä. Nyt, kun teen unennäön harjoituksia, tämä on se näkymä joka vetää minua puoleensa.

Olen myös kokenut joitain uusia unia nukkuessani tällä viikolla. Yhtenä yönä tuntui että olisin muuttunut käärmeeksi. Tunsin jalkojeni vääntelehtivän yhdessä ja tulevan yhdeksi, tunsin selkärankani liikkuvan kun tein Plumed Serpent-liikesarjaa, minulla ei ollut tietoisuutta käsistäni tai käsivarsistani, pystyin tuntemaan lihakseni kun ne työnsivät minua eteenpäin ja tunsin nousevani ylös, taittavani selkäni taakse jotta näkisin ympärilleni. Kun katsoin ympärilleni, tajusin että olin sängyssäni ja minulla oli tieto että se todellakin säikäyttäisi kumppanini jos hän heräisi ja löytäisi minun olevan käärme! Kylkiluuni ja selkäni ovat tuntuneet neljä päivää hyvin väsyneiltä tuon unen jälkeen. Muissa unissa, olen harjoittanut maagisia liikkeitä joita tietääkseni en ole ikinä harjoitellut aikaisemmin, mutta kehoni tuntuu tietävän ne. Kun koitan muistaa ne hereillä ollessani, ne tuntuvat vain katoavan muistista.

Jos annan itseni velloa näissä kokemuksissa, alan tulla hyvin pelokkaaksi...mutta jos sallin itseni vain kokea ne ilman analysoimista, tunnen itseni hyvin vapaaksi ja voimakkaaksi. Kiitos vielä kerran tästä hyvin liikuttavasta ja maagisesta kokemuksesta.

Haluaisin jakaa joitain maagisia hetkiä joita koin viimeisimmässä workshopissa. On ihmeellistä että voin sanoa että jokainen viimeinen workshop on aina se kaikkein voimakkain. Ja sitten sitä seuraava on taas voimakkaampi. Ehkäpä siksi että me kaikki saamme tietoisuutta ja voimaa tällä tiellä.

Minun pelkoni on pelko myöhästymisestä. Kun tutkin sitä syvemmin, näen että itseasiassa pelkään että en pysty saavuttamaan kaikkea mitä haluaisin. Tajusin kuinka en ole koskaan pystynyt nauttimaan tästä hetkestä, koska mieleni jo kertoi minulle "Täällä ei ole mitään uutta, katsotaan mitä seuraavaksi"...Projisoin tätä epätoivoa kaikkiin ihmissuhteisiini. Alkuperäisessä näkymässäni olin vanhempieni kanssa autossa. Valitin siitä että isäni valitsi pisimmän tien ja myöhästyisin syntymäpäiviltä. Kun en lopettanut valittamistani 20 minuuttiin hän löi minua ja tulin hiljaiseksi ja vihaiseksi. Halusin lyödä häntä takaisin ja lähteä autosta.

Sitten etsiessäni uutta näkymää silmät suljettuina minä vain uneksin uuden näkymän vanhasta tapahtumasta. Tavallisesti käytin loogista ajattelumallia lineaariseen mieleen nojaten. Tunsin mitä syvintä kiintymystä isääni ja äitiäni kohtaan koko olemuksestani.. Muistin kuinka kiireinen hän oli töissä ja kuinka hän antoi minulle kaiken rakkautensa ja aikansa epäitsekkäästi. Minulle tämä oli perustavan laatuinen löytö. Että voin uneksia minkä tahansa painajaisen menneisyydessäni uudella, energeettisesti tehokkaalla tavalla. Muistin ja kehossani tunsin Don Juanin sanat "Sen sijaan että noidat luokittelisivat ihmisiä, he uneksivat ne."

Myöskin kun lähdimme huoneesta ensimmäisen kerran, kaikki yhdessä ja istuimme katsomaan maisemaa, huomasin kuinka me kaikki olemme yhteydessä toisiimme kuin kupla jota pidämme yllä yhteisellä intentiollamme. En ole koskaan tuntenut niin selvästi meidän tensegrity-rakenteemme voimakasta potentiaalia.

Workshopin loputtua tuntui että kaikki oli tapahtunut siellä, vain hetkessä. Ei ollut lauantaita tai sunnuntaita, aamua tai iltaa...Workshopin jälkeisenä päivänä muistin kaiken mitä opin workshopista. Koko kehoni oli täynnä sensorista tietoa. Tajusin että olemukseni kääntää kaikkea tuota tietoa toisesta huomiosta ensimmäiseen (tai ehkä sekoittaa niitä molempia). Ja tiesin kuinka soveltaa tätä tietoisuutta päivittäiseen elämääni. Sinä päivänä jaoin kaikenlaisia unia ympärilläni ja pidin oman eheyteni.

Huolimatta näennäisen raskaasta workshopin aiheesta - Mikä on painajaisesi! - rakastin keveyttä ja selkeyttä jotka näyttivät olevan meitä ohjaava mielentila. Minulle hienoimmat hetket olivat Feathered Serpent-liikesarjan aloitusliikkeet. Pystyin tuntemaan maan energian kehossani kun se latasi sen täyteen. Myöhään lauantaina ohjaajan yksinkertainen kommentti laukaisi muiston/tunteen että olen sekä värisevä että fyysinen olento. Kaiutinjärjestelmästä kaikuva ääni oli yhtäkkiä kylläinen aaltoileva välittäjä joka välitti mielihyvän aaltoja kehooni. Lauantaina tekemämme ensimmäinen katsomisharjoitus oli jännittävä, tunsin oliivipuiden vastaavan heihin kohdistuvaan huomioon olemalla hyvin tarkkaavaisia itsessään. Tunsin niiden antavan meille kiintymystään. Vuoressa oleva syvä varjo tuntui vetävän minua ja kun suljin silmäni pystyin näkemään näkymän paljon selkeämmin. Seuraavana päivänä valitsin kolme kohdetta edestäni ennen kuin siirsin katseeni vuorille valitakseni neljännen kohteen. Kun katsoin ylös olin hämmästynyt. Näkymä oli hyvin erilainen kun päivänä jolloin vuori oli varjossa, tällä kertaa länsirinne kylpi valossa luoden syvän kontrastin varjojen kanssa antaen keholleni värisyttävän tuntemuksen. Menin yli 30 vuotta sitten tapahtuneeseen näkymään jonka olin jo unohtanut. Olin 14 vuotta vanha ja olin vastikään lukenut kolme julkaistua Carlos Castanedan kirjaa. Olin huoneessani mietiskelemässä kirjoista saamiani mielikuvia. Pinnalta katsottuna maailma näytti samalta mutta pinnan alla maailma pirstaloitui ja se ei ikinä tulisi enää eheäksi. Suurella päättäväisyydellä ja intohimolla ajattelin joitain sanoja kuten: "Enemmän kuin mitään muuta, haluan tälle tielle!" Mielessäni "tie" näyttäytyi kuin varjoisalta ja valaistulta vuorelta. Aivan siltä kuin mikä oli silmieni edessä nyt!

Kaikki tämä tapahtui muutamassa sekunnissa istuessani harjoitustilan ulkopuolella nurmikolla. Hetken mietin käteni nostamista myöhemmin seminaarissa kertoakseni tarinani ja sitten selkeyden hetki tuli ja huomasin että olin kadottanut näkymäni neljästä kohteesta. Suljin silmäni hiljentyäkseni jälleen ja avattuani oli yhtäkkiä noissa neljässä kohteessa uskomattoman paljon yksityiskohtia joita katsoa, puissa oli runsaasti valojen ja varjojen leikkiä, yksittäiset oksat näyttivät niiden luonnetta ja läntinen vuorenrinne näytti paljon rikkaammalta. Sen jälkeen on ollut ilo palata tähän näkymään ja tuntea kaikki harjoittajat siellä kuten Miles Reid kuvasi, hehkuva tähti heidän keskellään, linkitettynä muihin ja ympäristöönsä, tiehen, puihin, Palm Springsin erämaavuoriin ja tähtiin jotka ulottuivat näkymättömästi yli sinisen taivaan.