Tulokkaiden palautetta Englannin 2007 workshopista
Tulokkaiden palautetta Palm Springsin 2007 workshopista
|
Tässä hieman palautetta osallistujilta workshopista: “¿Cuál es tu pesadilla? Mikä on painajaisesi?” Tulokkaiden palautetta Tulokkailta
Muutama kuukausi sitten aloin harjoittamaan maagisia liikkeitä ja lukea Carlos Castanedan kirjoja. Sen jälkeen paljon upeita asioita tapahtui ja tästä syystä malttamattomana odotin workshopin alkamista. Täytyy sanoa että se ylitti kaikki odotukseni. Ollakseen ensimmäinen workshoppini, tunsin itseni niin innostuneeksi ja olin utelias workshopin nimestä, koska aina siitä lähtien kun olin lapsi kärsin paljon painajaisista ja uneksin aina hyvin ”voimakkaalla” tavalla. Siitä lähtien kun aloin harjoittamaan maagisia liikkeitä ja rekapituloimista, jotain ennen tuntematonta minulle alkoi tapahtua: uneksin ihmisistä jotka tunnistan unissani ja joihin tunnen suurta kiintymystä, mutta reaalimaailmassa en pysty identifioimaan yhtäkään noista ihmisistä. Tunnen itseni melkein epätoivoiseksi, jotta saisin selville keitä he ovat ja miksi uneksin heistä niin intensiivisesti. Viikkoa ennen workshopin alkua uneksin että oli joitain ihmisiä tehden suurta valmistelutyötä, uneni ihmisistä tunnistin yhden teistä kun näin hänet todella ilmielävänä. Uneksemiseni teistä ennen tapahtuman alkua ja teidän näkeminen jälkeenpäin, on antanut minulle luottamuksen tunteen ja tunnen yhteenkuuluvaisuutta ensimmäisestä hetkestä lähtien kun löysin itseni teidän joukostanne. Heti kun ensimmäinen päivä alkoi, havaitsin ”läsnäoloni” hyvin voimakkaasti. Tunsin olevani kaiken keskus, kuin muut eivät olisi olleet ympärilläni, niin intensiivisellä tavalla, että se tuli häiritseväksi tunteeksi. Seuraavina päivinä, tämä tunne alkoi hävitä kunnes se oli täydellisesti poissa ja sen korvasi suuri tyhjyyden tunne! En keskittynyt itseeni enää, tunsin että olin sulautunut kaikkien meidän kolmen päivän aikana luomaan energiakenttään. Upea tunne joka kehittyi erilaisten harjoitusten myötä. Toisen päivän aikana , ”tehtävä” yhdessä uneksemisesta jossa katsoimme tiettyä maiseman kohtaa oli tavaton. Vähitellen, hiljentäen ja säätäen sisäistä ääntä tukikepin avulla, päästen lähemmäksi hiljaisuutta havaitsin osallistujien energian, kun yhteinen intentio vei minut kauemmaksi ja kauemmaksi pois itseheijastelusta. Kuten yksi meistä on kertonut, en vain havainnut että katselin puita, vaan tuntui että puut katselivat myös meitä, kuin vaihtokauppa. En koskaan ole tuntenut itseäni niin katselluksi luonnon ja maan osalta kuin silloin, pystyin tuntemaan sen vastaanottavaisuuden ja kiintymyksen. Kun jatkoimme, yhteinen intentiomme kasvoi ja voimistui. Liikkeet, jotka ensimmäisinä päivinä tuntuivat kuin koodeilta joita tulkita, alkoivat hitaasti ohjata kehoa kohti niiden intentiota jotka ne olivat löytäneet, ottaen perustavanlaatuisen roolin kehon ja sen tietoisuuden herättämisessä sekä myös pelkojemme, aina siihen pisteeseen että yksi meidän hypyistämme kuiluun tuntui kuin putoaisi tyhjyyteen alkuperäisen pelon kanssa jota seurasi täydellinen antautuminen ja ilo. Sulkakäärme-liikesarja sai minut löytämään ei vain unohtuneita lihaksia selässäni, mutta se myös toi kehooni intention saaden vasemman puoleni kommunikoimaan oikean puoleni kanssa, naguaalin tonaalin kanssa...todella uskomatonta! Tunteet joita sanat eivät pysty kuvaamaan, koska ne menevät yli rajallisen älyllisyyden. Niitä ilmaistaan ja tulkitaan kehoissamme, asia jota elämässämme olemme tottuneet niin vähän tekemään! Tunsin viimeisen Sulkakäärmeen lennon kuin oikean lentämisen, vaikka nyt harjoitan sitä kotona yksin, se antaa minulle tuntemuksen että näen kaiken yläpuolelta, kuten jos uneksii lentävänsä. Tähän asti, vaikkakin olen melkein lukenut kaikki Castanedan, Taisha Abelarin ja Florinda Donner-Graun kirjat, en ollut vielä aivan ymmärtänyt ”pyydystämisen” tarkoitusta ja ennen kaikkea itsensä pyydystämistä. Älyllisesti kykenin, mutta en pystynyt näkemään käytännöllistä tarkoitusta tai jotain konkreettista käyttöä sille että sitä voisi tehdä ja käyttää hyväksi. Aluksi pyydystämisharjoitukset tuntuivat hauskoilta minulle, vaikkakin hieman epämiellyttäviltä, koska en välittänyt kertoa itsestäni ihmisille joita en tuntenut entuudestaan ja täten yritin sanoa jotain ennemmin miellyttääkseni kuin paljastaen itsestäni asioita...Kunnes käskitte meidän katsoa kehomme asentoa lapsuudessa joka vastaa nykyistä pelkojemme kehonasentoa. En pystynyt ymmärtämään hyvin mitä tarkoititte. Tuntui absurdilta muistaa missä asennossa kehoni oli 15-20 vuotta sitten ja erityisesti en pystynyt löytämään sille käyttöä. Todistajani oli hyvä ja asiantunteva. Hän jatkoi kärsivällisesti ja sai minut eristämään tapahtuman ja sitten kuvaamaan sen kehonasennon. Sillä hetkellä, jotain kummaa tapahtui, vähän kerrallaan havaintoni siitä muuttui. Kun tunsin itseni jälleen hyväksi, alkoi tuntumaan ”kummalliselta”. Paino rinnallani. Kerroin siitä hänelle, nauraen vaivaantuneena, koska normaalisti en usko tiettyihin asioihin, johtuen tieteellisestä ja rationaalisesta koulutuksesta. Hän kertoi minulle jatkamaan sen kuvaamista, tuntui kuin olisin jälleen lapsi ja eikä vain ajatuksen tasolla. Kehoni muisto tuolta ajalta tuli esiin: pieni ja lyöty ympärilläni olevien aikuisten johdosta. Se oli liikaa. Kyyneleet alkoivat virrata. En pystynyt lopettamaan. Kuin pato olisi avautunut. Peitin itseni t-paidallani, olin niin häpeissäni, ohjaaja tuli viereeni ja sanoin itselleni ”ei, ei hän...” Halusin kadota. Hän kysyi minulta että oliko kaikki hyvin. Kerroin hänelle että olin pahoillani, en ollut tottunut siihen että en kontrolloisi itseäni, erityisesti julkisuudessa. ”Sinun ei täydy kontrolloida itseäsi, sanompa sinulle mitä Carol Tiggs ehdotti että mitä tällaisissa tapauksissa voisi tehdä. Jos sinun täytyy todella itkeä, anna itsellesi 10 minuuttia päivässä, aseta keittiökello ja anna mennä...” Tajusin että en itkenyt surullisen tapauksen vuoksi, vaan koska olin muistanut kehonasennon sillä hetkellä ja sillä tapaa tulin takaisin entistä tasapainoisempana hengitykseni ja kehoni joka osan tietoisuuden avulla, pystyn kamppailemaan kaiken kanssa joka johtaa minut pelkoihini, kuten rikkomalla patologisen mekanismin. Yksi kaikkein tavattomista löydöistä workshopissa: itsensä pyydystäminen! Ja itsensä pyydystäminen joka päivä on muodostunut todella hauskaksi! Toisen päivän ilta oli todella maaginen. Liikuimme Teotihuacaniin! Olin vieraillut siellä 7 vuotta sitten ja jostain yhteensattumasta johtuen olin ostanut CD:n sisältäen musiikkia joka soi taustalla tehdessämme matkaamme. Reni Murezin ääni kertoi Tolteekkien unesta, mielen tyhjyydessä kaikki muuntui uneksi, tarkkaillen ” Paseo de los Ensoñadores – Uneksijoiden katua” ja sen ajan ihmisiä, torkkumisen mielentilassa. Sinä iltana olisin halunnut viipyä siellä nukkuakseni, yhdessä kaikkien muiden kanssa. Kolmantena päivänä, mitään ei ollut minusta jäljellä. Tunsin itseni ilmavaksi mutta myös hajonneeksi tuhansiin palasiin. En pystynyt tuntemaan ”minua” enää ja se oli aivan mahtava hyvinvoinnin tunne! Koko workshop oli tehty upealla tavalla ja oli rakennettu ohjaamaan meidät intentioon kohdata painajaisemme ja löytämään se energia jonka käytämme niitten ylläpitämiseen. Tulos oli yhtä magiikkaa! Olin erityisesti vaikuttunut teidän yksinkertaisuudesta, selkeydestä, leikkisyydestänne, kun vastasitte kysymyksiimme. Pysytte sydämessäni, te ja kaikki osallistujat. Joka yö sen jälkeen muistan unenäkömme näkymän. Kehuni ja kiitokseni siitä että olette jakaneet Intention, unen. Toivottavasti tapaamme jälleen ensimmäisessä ja toisessa huomiossa...
Tulokkaiden palautetta Englannin 2007 workshopista |
